Uupumuksesta toipuminen ja oivallukset

 Hello!

Viime viikolla kirjoittelin uupumuksen oireista ja uupumus tilan syntymisestä. Nyt olisi tarkoitus pureutua uupumuksesta toipumisen keinoihin ja sen ennaltaehkäisyyn. Ohessa on tarkoitus käydä läpi käytössä olevia ennaltaehkäisyn keinoja. 

Viime kirjoituksessa valaisin hieman sitä, että omalla kohdallani korona- ajan tuleminen oli todella merkityksellinen hetki. Eletään siis maaliskuuta '20. Maailman tilannetta ajatellen ei toki ollut hyvä asia, siitä ei pääse mihinkään. Tämä kuitenkin pakotti henkilökohtaisella tasolla pureutumaan kiinni siihen, mitä asioita uupumuksen takana olin unohtanut tehdä tai laiminlyödä. Suurin oivallus oli se, että olin unohtanut levon ja asioista nauttimisen. Lähdin yksinkertaisesti työstämään asiaa niin, että pienistä asioista olisi etsittävä hyviä asioita. Lisäksi korona- aika opetti sen, että mikään ei ole itsestäänselvyys. Tai enemmänkin niin, että asioita ja terveyttä ei täytyisi pitää liian itsestään selvänä. Samaan aikaan hoito kontakti oli olemassa mielialahäiriö poliklinikalle. Tästä en henkilökohtaisesti kokenut toipumisen prosessissa suurta merkitystä, mutta väliaikana ennen psykoterapian alkua homma oli ihan ok. Kuitenkin tässä ajassa jo oivalsin työstettäviä asioita ja pystyin myöntämään itselleni, että uupumus- tilasta on kyse. Tässä tilanteessa asia oli kuitenkin melko herkkä. 

Huhtikuussa '20 alkoi terapia. Alkuun terapian keskustelut olivat henkisesti todella rankkoja ja siellä käyminen olikin melkoista takkuamista. Ei sillä, etteikö terapeutti olisi ollut hyvä. Enemmän omien ajatusten avaaminen ja ajatusten junnaaminen tuntuivat todella rankalta ja työläältä. Tuntui, että eteneminen oli hidasta ja työlästä. Pikkuhiljaa kuitenkin huomasin omien oivallusten ja mietintöjen kautta, että homma etenee. Muistan kesältä '20 yhden maantiellä poljetun pyörälenkin. Totesin itselleni, että "treenaamisen olisi tarkoitus tuntua hauskalta ja paheiden salliminen on ihan ok". Tätä lähdinkin itseni kanssa työstämään. Treeni maistui uudelleen pitkän ajan jälkeen ihan eri tavalla ja huomasinkin, että olen itseäni kohtaan paljon sallivampi. Päivittäisiä tekemisiä ei tarvitse niin paljoa ohjelmoida ja suunnitella, tekee sitä mikä tuntuu hyvältä. Tämä heijastui hyvin voimakkaasti kaikkeen olemiseen. Kuitenkin tunsin, että monta kiveä on vielä käännettävänä. Hyvällä mallilla oltiin, mutta hommat olivat kesken. Esimerkiksi kehitettävinä osa- alueina olivat stressin alla armollisuuden muistaminen sekä levon haaliminen. Ymmärsin tällöin levon merkityksen, mutta oman ajan ottaminen ja tapa levätä olivat vielä työn alla. Kesätyöt menivät kuitenkin hyvin. Tästä huolimatta käytin kuitenkin liikaa energiaa asioihin, joihin ei voinut millään tavoin vaikuttaa. 

Muistutuksena, että koodilla "ajatuksiahoitotyosta", saat -20% näistäkin tuotteista sivuilta www.sairashuone.fi

Syksy '20-kevät '21 ajalla tapahtui isoja oivalluksia koulun ja työharjoittelun kautta. Isoimmat oivallukset olivat inhimillisyyden kautta ja sen kautta, että opin lepäämään itselleni sopivalla tavalla. Moni ajattelisi, että helppo nakki: ei se ole kun lepopäivä ja mitään tekeminen. Kyllä, juuri näin. Sitähän se pitkälti on, lepoa. Omalla kohdallani huomasin, että terapia- istuntojen lisäksi tässä täytyy keksiä henkisen harjoittelun uusia ärsykkeitä. Tiesin toki, että koulu ja työharjoittelu päivystyspoliklinikalla näitä antavat. Se ei itsessään riitä omien oivallusten etsimisessä. Se vaati oman itsensä tutkiskelua ja kehittämistä. Muutaman päivän mietin, että millä tavalla lähden työstämään asioita syvemmin. Sitten löysin sen taikasanan. Ostan vihkon, johon kirjoitan otsikon omasta itsestäni tai ajatuksistani. Otsikoksi kysymys ja vastaukseksi ajatuksia otsikosta. Kirjoitan asian, keskityn hetkellisesti ja jätän vihkoon ylös asiat siten, miten ne ajattelen. En tuomitse kirjoittamaani. Tämä on toiminut. Tämä on halpa tapa tehdä itsensä kehittämistä, suosittelen tätä kaikille. Tämä on tapani hyödyntää lepopäivistäni hetki oman itsensä kehittämiseen ja pään tyhjentämiseen. Omien vahvuuksien ruokkiminen ja ajattelu ovat tätä kautta kehittyneet. Mitä tästä oli hyötyä päivystyspoliklinikalla? Pystyin keskittymään paremmin oppimiseen ja työntekoon, en tuskaillut niin helposti. Olin inhimillisempi kuin ennen. Uuden oppiminen ei tuntunutkaan niin raskaalta ja arvostin varmasti työtäni paljon enemmän kuin ennen. Henkisten harjoitusten ja terapian kautta löysin varmasti positiivisuuden ja huumorin takaisin moneen asiaan. Opin keventämään asioita, joita aikaisemmin en varmasti oli tehnyt. Tässä kaikessa on kuitenkin ollut iso oppi: tee niitä asioita, joita oikeasti haluat. Lähtökohtaisesti pitää tehdä asioita, jotka tekevät juuri SINUT onnelliseksi. Elämä on vain tässä ja nyt, ja se täytyy elää itselle eikä muille. 

Kesä '21 sisälsi sellaisia tapahtumia, jolloin tajusin pikkuhiljaa asioiden menneen oikeasti hyvään suuntaan. Kesä oli monella tavalla hyvä ja opettavainen. Yksi on kuitenkin nostettava esiin monesta syystä. Oli 14.6. Sunnuntai päivä kello noin 11:30-12:00 välillä. Olin sopinut kaverini kanssa golf- pelit Siuntioon Pickalaan. Golf välineet olivat kuitenkin Kotona Espoossa, ja kesämökiltä lähdin ajelemaan kohti Espoota. Mökkitiellä tuli vastaan kaksi isoa peuraa ja ajattelin, että nyt ei kaikki kortit ole ihan normaalisti. Jotain erikoista oli, että aurinkoisena ja lämpimänä päivänä peurat olivat liikkeellä. No, käänsin nokan kohti Hangon tietä ja ajattelin, että ei tässä hätää ole. Rajoitusten mukaan ajeltiin 15 minuuttia kohti Espoota, kunnes tuli hyvin nopea ja odottamaton tilanne. 500 metrin päästä tulee vastaantuleva liikenne. Minun takanani ei ollut autoja näköpiirissä. Olin tulossa peltoaukeelle, jota edelsi metsä ja kallio. Pellon ja tien välissä oli oja, josta loikkasi suoraan lähes kuolleesta kulmasta todella massiivinen hirvi. Hirvi hyppäsi auton peilin kohdalta yli auton. Loikan jälkeen hirvi jatkoi matkaansa lentämällä suoraan ojan perukoille ja jäi sinne kitumaan. Paikallinen metsästäjä tuli ja lopetti hirven. No, auto meni lunastukseen, katto painui kasaan ja ikkuna meni säpäleiksi. Ensimmäinen reaktio oli että "hetkinen, mitä tapahtui? Olenko kunnossa?" Sain nopeasti vastauksen, että raajat ja pää pelasivat. Käynnistin koneen ja ajoin auton sivuun ja laitoin hätävilkut päälle. Sen jälkeen kone seis, nopeasti soitto vanhemmilleni, että olen kunnossa. Tämän jälkeen soitto 112:n. Poliisi tuli paikalle. Alun tunne oli shokki: muistan kulkeneeni tapahtumapaikalla 20-30 minuuttia edes takaisin miettien, että mitäs nyt. Monien puheluiden jälkeen ymmärsin, että pystyn asiasta puhumaan ja järkeistämään asian. Tarinan opetus oli suuri: kaikkeen ei voi vaikuttaa ja ei tämä maailma ole aina vastaan. Elämää ei pidä ottaa liian vakavasti. Samana päivänä menin pelaamaan vielä golfia, ja tämä kyseinen ratkaisu oli paras siihen paikkaan. Ehkä se kuvasti sitä asioiden käsittelykyvyn kehittymistä sekä asioihin suhtautumista.

Hirvikolarin jälkeisenä päivänä menin töihin. Tajusin, että saan olla aika onnekas elämästä. Muistan edelleen kuin eilisen sen hymyn, kun tajusin tämän. Kyseisten oivallusten lisäksi tajusin, että elämää ei pidä elää murehtimisen takia. Joku kaunis päivä olisi kuitenkin se viimeinen. Siksi tästä lystistä on nautittava. Lisäksi opin, että kaikkeen ei voi vaikuttaa! Nämä oivallukset ovat kantaneet tähän päivään asti. Kesätyöni tein siis Haartmanin sairaalassa. 

On ollut jälkikäteen mukava ajoittain pysähtyä miettimään, että mitä kaikkea sitä onkaan tässä prosessin aikana tapahtunut. Tapahtunut on paljon ja matka on kesken. Tässä oikeastaan ovat päällimmäiset ajatukseni kyseisestä matkasta ja pääpiirteissään ne oleellisimmat ja tarinaa ohjaavimmat. Tällä hetkellä tuntuu, että joka päivä opin uutta itsestäni ja osaan etsiä asioista nimenomaan henkisen puolen oppia. Aikaisemmin oma henkimaailman kehittyminen kulki fysiikka edellä. Nykyään ajattelen toisinpäin. Fyysinen kehitys on seurausta henkimaailman kehittymisestä. Tämä on ollut ehkä se kaikista arvokkain oppi. Itseä kohtaan on oltava riittävän usein armollinen, jotta voi kehittyä ihmisenä ja kuntourheilijana. Nämä oivallukset tulevat kantapään kautta. Itse olen oivaltanut matkan varrella, että burnout ja sen kokeminen ovat olleet yksi elämäni parhaita asioita. Tämäkin on käännettävä positiiviseksi, jotta joskus osaa olla sinut itsensä kanssa. En edelleenkään koe silti burmoutin aikana kokemani asiotten olevan huonoja. Olen oppinut arvostamaan niitä jälkikäteen entistäkin enemmän. Burnoutista puhuminen ei ole enää itselleni mikään ongelma. Olen oppinut ymmärtämään, että hyvin hyvin monilla on vastaavia kokemuksia ollut. 

See you!

Henkka :)