Arkiset oivallukset ja ajatusmaailman soveltaminen töissä

 Hello!

Nyt on ollut hyvä tahti kirjoittamisen kanssa ja tuntuu, ettei aihepiirejä hirveämmin tarvitse erikseen miettiä. Ne vain tulevat, tällä hetkellä hyvinkin selkärangasta. Ja hyvä näin!


Viime kirjoituksessa käsittelin pitkälti niitä oivalluksia, joita olen pyrkinyt vaalimaan. Sillä näkökulmalla olisi tarkoitus jatkaa. Enemmän ehkä nyt olisi tarkoitus käsitellä näkökulmia, joita voit työelämässä käyttää. 


Hoitoalalla, ja muillakin aloilla, ruokitaan hyvin paljon suorittamisen näkökulmaa. Luodaan helposti sitä painetta, että vasta aloittaneen on näytettävä työnteon mallia suorittamisella ja eniten tekemällä. Lisäksi johtajat ja työkaverit kiittävät, kun suostut tekemään ylimääräisiä vuoroja. "Se kertoo hyvästä työntekijästä", ne väittävät. Ei, se ei ihan mene niin. Todellisuudessa sinulta viedään tällä ajattelulla siivet altasi. Nopeasti huomaat, että olet todellisuudessa aika heikoilla. Todellisuus on se, että johtajat käyttävät sinua hyväksi, jalat lähtevät alta. Suurin oppi on se, että sinunkin pitää hyötyä jollain tavalla ylimääräisistä töistä. On se sitten vapaapäivä tai joku, ihan mitä vain. Pääasia, että sinä saat panoksestasi vastineen. Oma uupumukseni on opettanut kantapään kautta sitä ajattelumallia, että joskus vähemmän on enemmän. Se ei tarkoita työnteon lopettamista. Se tarkoittaa ajatuksen keventämistä ja tasaisen työpanoksen vaatimista. Jos muut ei tee riittävää työmäärää, tee tarvittava. Ja tee oma työpanoksesi hyvin. Silloin voit AINA asian kanssa elää. Se on taitolaji, jonka oppii kokemuksen kauttakin osittain. Suurin oivallus pitää kuitenkin tapahtua korvien välissä. Tällä säästät myös arjessa todella paljon energiaa. Jokaiseen asiaan Ei kannata/ pidä laittaa satasta peliin. Energiankäytön priorisoiminen on viisainta, mitä voit itse itsellesi tehdä. Mitä enemmän pystyt säästämään energiaa itsellesi tärkeisiin asioihin, sitä vahvemmalla olet. Se ei edelleenkään tarkoita hajamielisyyttä tai laiminlyöntiä. Se tarkoittaa asioiden priorisointia. Tällä hetkellä hoitoalan tilanne ei ole koronan takia helppo. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun olisi pakko tehdä ylitöitä. Oma periaatteeni on se, että en tee ylitöitä kovin helpolla. Tällöin ajattelen omaa lepoani. Itse olet aina ainoa resurssi, johon voit itse vaikuttaa. Sinun ei tarvitse tehdä kuin yksi asia kerrallaan. 



Toinen kantapään kautta opittu ajatusmalli on se, että kaikkeen et pysty itse vaikuttamaan. Sellaisiin asioihin on turha laittaa ajatuksien tasolla energiaa. Sillä ruokkii ylimääräistä tuskailua myös työpäivän aikana. Ei, ei kannata. Kyseinen toimintamalli ruokkii loppuun palamista hyvin tehokkaasti. Miksi? Siksi, että ainoastaan voit vaikuttaa omiin tekemisiin. Se on ihan sama, että mitä johto suunnittelee tai toteuttaa. Ei vaikuta niin pitkään työntekijälle, kunnes jotain päätetään. Se riittää, että päätösten mukaan oppii ajan kanssa toimimaan ja yrittää parhaansa. Silloin käytät resurssisi järkevästi. Saman voi kiteyttää potilaiden kanssa työskentelyyn: riittää, että teet työsi mahdollisimman hyvin. Kaikkea potilaan voinnissa tapahtuvia muutoksia ET voi ennakoida, vaikka kuinka tiedostaisit komplikaatiot. Se ei edelleenkään tarkoita sitä, että esimerkiksi eteisvärinä- potilaalla ei aloitettaisi verenohennus- lääkitystä. Se tarkoittaa sitä, että huomioista ja ennakoinnista huomioimatta et voi kaikkeen vaikuttaa. Kyseinen taito vaatii opettelua, tilanteen ja itsensä hyväksymistä. Tämä on jatkoa varten vain todella oleellinen asia. Saman voi kääntää vapaa- aikaan. Itse et voi vaikuttaa muiden ihmisten reaktioihin. Ainoastaan voit miettiä, miten haluat käyttäytyä. Riittää, että käyttäydyt kuten haluaisit muiden käyttäytyvän sinua kohtaan. 


Kolmas oleellisin oivallus. Hoitoalan töissä pitää olla hauskaa. Kevennä hommia. Sillä ei ole väliä miten kevennät. Pääasia, etä kevennät. Silloin, kun keventäminen lähtee itsellesi sopivista tavoista, olet voitolla. Mikäli huumorin heittäminen on se juttu, heitä huumoria. Pääasia, että tunnelman keventäminen ei vie itseltäsi energiaa. Älä esitä mitään, ole se mitä olet. Tällöin työyhteisö saa sinulta voimaa. Lisäksi itse voimaannut siitä keventelystä. Työ on tällöin paljon kevyempää ja siitä nauttii. Työ loppujen lopuksi on paljon enemmän kuin pelkästään työ. Se olisi surullista, jos joka päivä synkistelet töihin menoa. Sen on tarkoitus olla myös hauskaa. Jokainen voi tuoda työyhteisöön oman iloisen persoonan. Olisi kiva, jos jokainen voisi tuoda kevyttä tunnelmaa työyhteisöön. Työ on hauskaa silloin kun nautitaan siitä yhdessä. Muuten se työ ei ole lähellekkään niin merkityksellistä. Hyvällä ja kevyellä tunnelmalla voidaan nostaa työn laadun lisäksi työyhteisön hyvinvointia. Tämän kautta työyhteisön hyvinvointi laskeutuu työntekijän ja esimiehen hyvinvointiin. Nämä ovat tärkeimpiä oivalluksia, mitä olen kokenut ja yrittänyt vaalia. Tärkeintä on, että suhtaudut kevyesti työhön. Työ on vain työtä, yksi elämän osa- alue. Elämä, terveys ja itsensä huolehtiminen on isoimpia asioita, mitä voi elämä antaa. Työ on merkityksellistä, mutta se on vähättelemättä, VAIN työtä. 


Ps. Muistakaa kyseinen ajatus. Tällä teet itsellesi hyvää! :)

Näitä pohdintoja tällä kertaa. Tärkeintä on oivaltaa asioita itse, jotta teet itsellesi hyvää. 

Vi ses! :)


Henkka



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Millaista on nykypäivän monimuoto- opiskelu sairaanhoitajakoulutuksessa?

Sairaanhoitajaksi opiskelu monimuotototeutuksessa

Ajatuksia töiden ja kesätöiden tekemisestä monimuoto- opiskelun ohessa